Ahmasjärven lintutorni, Utajärvi
Ahmasjärven lintutorni sijaitsee muutaman kilometrin päässä Rokuan kansallispuistosta.
Ahmasjärvi on ravinteikas vesistö, joka on myös luonnonsuojelualuetta. Ahmasjärven rannat ovat ruovikoituneita, ja siellä voikin tavata runsaasti vesilintuja ja kahlaajia. Järveä ympäröiville pelloille kerääntyy toisinaan suuria kurki- ja joutsenseurueita. Lintutornin yhteydessä on myös yleinen kota ja ulkokäymälä.
Linturetkeen on kätevä yhdistää retki Rokuan jäkäläkankaille, jotka ovat kuin vastakohta Ahmasjärven rehevälle vesistömaisemalle ja viljaville pelloille. Oiva bongauspaikka on myös Pookin torni, josta onnekas voi havaita harjun yllä lekuttelevan hiirihaukan ja lähipuissa piipittävän vihervarpusen. Tunnusomainen sulokurkku Rokuan kankailla on kainosti viheltelevä leppälintu. Rokualla lintubongarille kiehtova kohde on myös Rokuanjärvi, jonka runsasta vesilintukantaa voi tarkkailla esimerkiksi Piirainniemen polulta tai Rokuanjärven kodalta.
Toinen mielenkiintoinen käyntikohde lintutornin lähellä on Ahmaksen Kalevalainen perinnekylä, jossa voi tutustua merkittävien paikallisten runonlaulajien tarinoihin.

Ajo-ohjeet
Utajärven tai Vaalan suunnasta valtatie 22:lta käänny Ahmastielle (tie 8293) ja aja noin 5 kilometriä. Käänny sitten oikealle Linturannantielle (risteyksessä myös Ahmaksen infotaulu) ja aja tietä rantaan päin noin kilometri ja saavut lintutornille ja kodalle.
Pysäköinti
Linturannantien päässä tornin lähellä on pieni, pysäköintiin sopiva alue.
Koordinaatit
Suosituksia lähialueelta
Kalevalainen perinnekylä on kokoelma kertomuksia ja rakennuksia menneiltä ajoilta, kuten ...
Tervareitistö on monipuolinen vaellusreitti Oulun Sankivaaran ja Rokuan kansallispuiston välillä. Matkan varrella on niin suota, metsää, peltoa ...
Näytä kaikki kartalla
Ahmasjärven lintutorni, Utajärvi
91660 Utajärvi
Pohjois-Pohjanmaa
Lisätiedot
- 3 Lähistöllä olevat reitit
Kysymyksiä ja vastauksia
Onko sinulla kysyttävää tästä sisällöstä?
Arvostelut
Arvioimalla autat muita!
Kävijöiden kuvia