Liimanninkosken luontopolku 1,4 km, Rokua Geopark
Liimanninkosken lehtojensuojelualueella kulkeva luontopolku yhdistää retkeilyn ja kulttuuriympäristöön tutustumisen. Reitin varrella tutustutaan lampaiden hoitamaan perinnemaisemaan, syvällä uomassaan virtaavan koskeen ja puimalassa sijaitsevaan vanhojen maatalousesineiden näyttelyyn. Liiimanninkoski on vaikuttava näky uurtaessaan uomaansa hiekkaiseen maaperään tuoden esiin kivisen pohjamaan ja komeita graniittisia kalliokynnyksiä, joiden yli vesimassat kuohuvat. Liimanninkosken alajuoksulla on aikoinaan sijainnut mylly, jonka kanava erottuu edelleen kosken vieressä. Liimanninkoski on Rokua UNESCO Global Geopark -kohde.
Liimanninkoski on koko perheelle sopviva retkikohde ja soveltuu hyvin myös koululaisryhmille. Polun varrella on puimalan lisäksi kaksi opastaulua, jotka kertovat Liimanninkosken alueesta ja luonnon erityispiirteistä. Polun varrella kasvaa paikoin harvinaisia ja rauhoitettuja kasveja, mistä syystä poikkeamisia poluilta tulee välttää. Kosken rannalla olevalla laavulla on mukava nauttia eväitä kosken kohinaa kuunnellen.
Kirjoittajan vinkit
Reittityypit
Näytä korkeusprofiiliTurvallisuus
Kesäaikaan laiduntavien lampaiden vuoksi koirat on ehdottomasti oltava kytkettynä.Neuvoja ja vinkkejä
Liimanninkoskelle on tehty opetuskäytön tueksi myös ympäristökasvatus- ja luonto-opetusaineistoa, jonka löydät tästä linkistä.
Liimanninkoskella on myös mahdollista kalastaa Muhoskylän kalastuskunnan luvilla.
Aloitus
Päätepiste
Reittiohje
Luontopolun suositeltu kiertosuunta on vastapäivään, mutta reitin voi kiertää myös myötäpäivään. Polku on merkitty maastoon valkoisin käpymerkein.
Liimanninkosken luontopolku alkaa pysäköintipaikalta ja kulkee läpi lammashaan. Polun alkupäässä sijaitsee puimala, johon on rakennettu näyttely entisaikojen maanviljelykäytössä olleista esineistä. Puimalalta luontopolku laskeutuu kohti Liimanninkoskea, joka virtaa Muhosjoen syvälle uurtamassa kanjonissa. Laavulta eteenpäin luontopolku jatkuu kapeampana ja ohittaa uoman, jossa Muhosjoki on ennen nykyistä uomaa virrannut. Reitti palaa takaisin lammashaan reunaa pitkin ja edelleen puimalan kautta lähtöpisteeseen.
Joukkoliikenne
Oulusta Kajaanin suuntaan liikennöivät vakiovuorot pysähtyvät Suokylän tienhaaran linja-autopysäkillä. Pysäkiltä on Liimanninkoskelle matkaa noin 6 km. Koulupäivisin Muhos- Kylmälä-Kestilä välillä liikennöi linja-autovuoro, joka käy kääntymässä 170 m päässä Liimanninkosken pysäköintialueesta (Suokylä).Ajo-ohjeet
Liimanninkoskelle on hyvät opasteet Kajaanintieltä (nr 22). Oulun suunnasta tultaessa ajetaan Muhokseksen keskustan jälkeen noin 5 km, jonka jälkeen käännytään oikealle Suokyläntielle (nro 18615). Suokyläntietä ajetaan noin 6 km ja Liimanninkosken pysäköintialue on tien vasemmalla puolella.Pysäköinti
Liimanninkosken pysäköintialue Suokyläntie 635, 91500 Muhos
Koordinaatit
Tekijän suosittelema kirjallisuus
- Muut Rokua Geopark luontokohteet löydät tästä linkistä.
Suositellut kartat
- Liimanninkosken reittioppaan löydät tästä linkistä.
Esteettömyys
- Liikuntavammaisen henkilön autopaikka
- Esteetön pääsy rakennukseen/maastoon (tarvittaessa esim. hissin tai rampin avulla)
Välineet ja varusteet
Reitillä pärjää normaaleilla ulkoiluun soveltuvilla jalkineille.
Reitillä retkeillään roskattomasti eikä kuivakäymälässä ole wc-paperia.
Tilastot
- 2 Reitin kohteet
- 2 Reitin kohteet
Kysymyksiä ja vastauksia
Onko sinulla kysyttävää tästä sisällöstä?
Arvostelut
Arvioimalla autat muita!
Kävijöiden kuvia