Euroopan vanhinta kivijalkaa, kymmeniä kilometrejä hiekkarantaa ja merellisiä tunnelmia Suomen suurimmilla sisävesiselillä.
Oulujärven silmiä hivelevän maisema on yhden teorian mukaan syntynyt muinaisten maankuoren liikkeiden, mannerrepeämien ja jääkauden vaikutusten seurauksena, ja toisen tarinan mukaan jättiläisillä on ollut näppinsä pelissä. Niin tai näin, Oulujärven alue on täydellinen kesäpäivien viettoon ja mielenkiintoiseen kulttuurihistoriaan tutustumiseen. Kalasta, melo, patikoi, ui, tarkkaile lintuja, vieraile museossa tai taidenäyttelyssä. Tekemistä riittää useaksi päiväksi!
Rengasreitin varrella on kolme tärkeää keskittymää palveluineen: Vaalan keskusta, Säräisniemi ja Manamansalo. Vaalan kuntakeskus sijaitsee Oulujoen alkamispisteessä, ja on siten ollut tärkeä etappi Kainuusta Ouluun matkalla olleille tervansoutajille. Vaalan entinen kuntakeskus, Säräisniemen kylä, sijaitsee noin 15 kilometriä Vaalasta etelään. Säräisniemellä on leirintäalueita, kotiseutumuseo sekä upea puukirkko vuodelta 1781. Manamansalon saari keskellä Oulujärveä on varsinainen paratiisi retkeilyalueineen ja kymmenien kilometrien mittaisine hiekkarantoineen. Manamansalossa on asuttu jo kivikaudelta alkaen, mistä merkkejä löytyy vaikkapa Peurapolun varrelta.
Reittiohjeesta löydät vierailun arvoiset käyntikohteet sekä yritystemme palveluja Järven tarina -reitin varrella! Tutustu alueen aktiviteetti- ja elämystarjontaan Löytöretkikaupassamme!
Kirjoittajan vinkit
Järven tarina -reitin varrella voi majoittua Taikalooran mökeissä Vaalassa, Oulujärvi Active Campingin leirintäalueella ja Manamansalon Portin leirintäalueella.
Taikaloora järjestää kalastusretkiä Oulujärvelle. Oulujärvi Active Campingissa voi viikonloppuisin vuokrata kajakkeja ja SUP-lautoja. Luonnollisesti Oulujärvi järjestää ohjattua kajakkimelontaa Säräisniemellä. Manamansalon Portilla on vuokrattavissa läskipyöriä, SUP-lautoja ja canomaraaneja.
Kankarin Taidehuvilan kesänäyttely on avoinna kesäisin. Esillä ja ostettavissa monipuolista taidetta, aitoja käsinkudottuja marokkolaisia mattoja sekä Ivana Helsinki -vaatemallistoa.

Reittityypit
Turvallisuus
Mikäli kuljet reitin pyörällä, ota retkelle mukaan matkapuhelin, varavirtalähde, juotavaa. Varaa mukaan eväät sekä varusteet vuodenajan, sään ja retken keston mukaan. Reitin varrella palveluita on Vaalassa, Säräisniemellä Oulujärvi Active Camping -leirintäalueella sekä Manamansalon Portilla.
Neuvoja ja vinkkejä
Voit aloittaa reitin kulkemisen mistä kohdasta tahansa. Tässä kuvauksessa reitti kulkee vastapäivään, mutta sen voi kiertää myös toisin päin. Voit kulkea reitin sekä autolla että pyörällä. Reitti on kokonaisuudessaan asfalttia.
Jos kuljet pyörällä, voit saapua Vaalan kuntakeskukseen bussilla tai junalla (Huom. pyörän kuljettaminen on sallittua vain InterCity-junassa).
Reitin varrelta löytyy yksi sähköauton latauspiste Vaalan ABC-huoltoaseman pihasta, osoitteesta Vaalantie 285, 91700 Vaala.
Aloitus
Päätepiste
Reittiohje
Järven tarina -reitin käyntikohteet ja palvelut reittiä vastapäivään kuljettaessa, klikkaa lisätietoihin:
- Vaalan kirjasto: Rokua Geopark Aikamatka -näyttelypiste
- Sahanrannan uimaranta ja kesäkioski
- Taikaloora: laadukasta mökkimajoitusta palveluiden äärellä, mutta silti omassa rauhassaan Oulujärven rannalla
- Oulujärvi Active Camping: leirintäalue upealla Säräisniemen rantatörmällä
- Säräisniemen kirkko: vuonna 1781 valmistunut kaunis puukirkko
- Säräisniemen kotiseutumuseo: Säräisniemen kotiseutumuseo on ainoa koko Vaalan kunnan paikallisperinnettä esittelevä kotiseutumuseo.
- Luonnollisesti Oulujärvi: ohjattua kajakkimelontaa Säräisniemellä. Lisäksi Kajaanissa venekuljetuksiä Ärjänsaareen ja muuta ohjelmapalvelua.
- Rumala-Kuvaja-Oudonrimpien suoalue: suurta suoaluetta voi ihastella Kuvajan lintutornista ja eväitä voi nauttia Iso-Salmen laavulla.
- Alassalmen lossi: lossi kuljettaa mantereelta Manamansalon saarelle keskelle Oulujärveä.
- Oulujärven retkeilyalue: Suomen ainoa sisävesien retkeilyalue Manamansalon saarella.
- Manamansalon Portti: leirintäalue, kauppa ja ravintola, jossa voi nauttia paikallisista raaka-aineista valmistettua GEOfood-ruokaa.
- Peurapolku: tutustu Manamansalon asutukseen ja historiaan aina kivikaudelta alkaen
- Manamansalon muistomerkkikirkko: vuonna 1959 rakennettu ulkoilmakirkko tuhotun puukirkon paikalle.
- Kilonniemen gneissikalliot: paljastuma Euroopan Unionin vanhimpaa kallioperää noin 2,6 miljardin vuoden takaa.
- Kankarin Taidehuvila: korkealaatuinen taiteen keidas vanhan kyläkoulun tiloissa. Taidehuvilalla on myös myynnissä aitoja marokkolaisia BerberArt-mattoja sekä Paola Suhosen suunnittelemaa vaatemallistoa.
- Laajanlammen luontopolku
Joukkoliikenne
Reitin lähtöpisteelle Vaalan keskustaan tulee päivittäin useita linja-autoja ja junia Oulusta ja Kajaanista.Koordinaatit
Tekijän suosittelema kirjallisuus
Oulujärven maiseman muodostumiseen voit tutustua Youtube-kanavallamme sekä Aikamatka-näyttelyssä Vaalan kirjastossa.
Välineet ja varusteet
Valitse välineet ja varusteet kulkutavan mukaan; reitin voi kulkea autolla ja pyörällä.
Tilastot
- 15 Reitin kohteet
- 15 Reitin kohteet
Kysymyksiä ja vastauksia
Onko sinulla kysyttävää tästä sisällöstä?
Arvostelut
Arvioimalla autat muita!
Kävijöiden kuvia