Hiidenkierros 5 km, Hiidenportin kansallipuisto, Sotkamo - Vuokatti
Hiidenportin kansallispuistossa, lähellä Vuokatin matkailukeskusta, sijaitseva Hiidenkierroksen rengasreitti palkitsee kulkijan komeilla näkymillä Hiidenportin rotkolla.
Hienoissa Hiidenportin kansallispuiston maisemissa kulkeva Hiidenkierroksen rengasreitti vie retkeilijän tutustumaan Korpi-Kainuun erämaaluontoon parhaimmillaan. Paikoin vaativassa maastossa kulkeva reitti sopii taukopaikkoineen hyvin päiväretkikohteeksi. Reitti kulkee läpi kansallispuiston tunnetuimman nähtävyyden Hiidenportin jylhän murroslaakson, jonka kallioseinämät putoavat pystysuorina jopa kaksikymmentä metriä. Rotkon syvyydessä on mustia, nevarantaisia lampia. Lisäksi reitin varrella vaihtelevat suot ja kankaat. Kovasinvaaran kupeella sijaitsevat entisen erämaatalon pihaniityt ovat Kainuun arvokkaimpia valtion mailla sijaitsevia perinnemaisemakohteita. Hiidenportin nähtävyyksiin kuuluvat myös muut alueen kulttuurihistoriaan liittyvät kohteet kuten savotta- ja uittokämppien rauniot, uittopadot, närelenkin vääntöpuu, pilkkapolut, heinäsuovien pohjat, tervahaudan pohjat ja kaskikoivikot.
Taukopaikat ovat reitin alussa Palolammella sekä puolessavälissä Porttilammilla.
Kirjoittajan vinkit
Hiidenportin rotko pystysuorine kallioseinämineen on kansallispuiston tunnetuin nähtävyys.
Reittityypit
Näytä korkeusprofiiliTurvallisuus
-
Huonokuntoiset portaat (10,5 km reitillä varottava myös huonokuntoisia pitkospuita)
-
Rotkon reunalla köysikaide vihjaa varovaisuuteen reitillä liikuttaessa.
-
Rotkon reunakalliot voivat olla liukkaita. Noudata varovaisuutta alueella liikkuessasi.
-
Polut kulkevat paikoitellen vaikeakulkuisessa maastossa.
-
Juomapullo ja eväät kannattaa ottaa mukaan, sillä kansallispuiston alueella ei ole kahvila- eikä kauppapalveluja.
-
Mukaan kannattaa ottaa myös ensiapupakkaus.
-
Jos joudut retkelläsi hätään, esimerkiksi eksyt, loukkaannut tai havaitset maastopalon, soita numeroon 112 ja tee hätätilanneilmoitus.
Neuvoja ja vinkkejä
- Juomavesi: Palolammen opastuspaikalla on kaivo. Kaivovesi tutkitaan noin joka toinen vuosi. Kaivon vettä voi juoda ja käyttää ilman keittämistä.
- Jätehuolto: Maatuvat jätteet laitetaan käymälään tai kompostoriin ja pieniä määriä puhdasta paperia ja pahvia voi käyttää sytykkeenä. Kaikki muu jäte kannetaan omassa repussa luonnosta pois. Palolammen ja Urpovaaran paikoitusalueilla on kierrätyspisteet. Tutustu Roskattoman retkeilyn ohjeisiin
- Käymälät: Kansallispuistossa jokaisen tulentekopaikan ja laavun yhteydessä on kuivakäymälä.
- Palolammen pysäköintipaikan vieressä on kuivakäymälät.
- Yöpyminen: Kansallispuistossa telttailu on sallittu laavujen ja nuotiopaikkojen sekä Palolammen opastuspaikan läheisyydessä. Huom! Palolammen vuokrapirtissä ei ole yöpymismahdollisuutta. Kansallispuiston laavut sijaitsevat Porttilammilla, Kitulanlammella, Oravijärvellä ja Allaslahdessa.
- Hiidenportin kaakkoispuolella on Nurmeksen ja Sotkamon rajalla Peurajärven virkistysalue, jossa on kaksi reittiä Mäntyjärven kierto ja Iso-Valkeisen kierto
Aloitus
Päätepiste
Reittiohje
Reitti merkitty maastoon violetein merkinnöin.
Reitti alkaa Palolammen opastuspaikalta, jonka yhteydessä on tulentekopaikka, keittokatos ja kaivo sekä Palolammen vuokrapirtti. Palolammelta reitti suuntaa kohti Hiidenportin rotkomaisemaa, jota seurataan alkuksi puolentoista kilometrin verran. Tämän jälkeen rotko ylitetään portaita pitkin ja rotkolta reitti etenee Porttilammen laavulle, joka tarjoaa erinomaisen paikan evästauolle. Laavulta palataan kilometrin matka takaisin rotkolle, josta erkanee polku Kovasinvaaraan. Ensin sukelletaan vanhaan metsään, joka Kovasinvaaran lähellä vaihtuu kaskikoivikoksi. Kovasinvaaralla ei ole rakennuksia, mutta niityt ja niiden keskellä olevat kivikasat kertovat paikan asutuksesta. Kovasinvaaralta jatketaan matkaa takaisin Palolammelle.
Koko Hiidenkierros on pituudeltaan 5 km, mutta jos jättää käynnin Porttilammen laavulla väliin, reitti lyhenee 3 km:n pituiseksi. Reitti sopii hyvin myös lapsille, mutta se ei ole kuljettavissa lastenrattaiden kanssa. 3 km:n reitille on hyvä varata aikaa pari tuntia, 5 km:n reitti evästaukoineen vie noin neljä tuntia.
Hiidenkierros on merkitty puihin ja opastekyltteihin violeteilla maalimerkinnöillä.
Joukkoliikenne
- Hiidenportin kansallispuistoon ei pääse julkisilla kulkuneuvoilla.
Ajo-ohjeet
- Hiidenportin kansallispuisto sijaitsee Sotkamon kunnan kaakkoiskulmassa aivan Kuhmon ja Valtimon kuntien rajalla.
- Puiston pohjoisosaan Palolammen opastuspaikalle johtaa viitoitettu autotie sekä Sotkamo - Kuhmo maantieltä (no 76) että Kuhmo - Valtimo maantieltä (no 5284). Mikäli käytät navigaattoria, käytä osoitetta Hiidenportintie 86, Sotkamo.
- Puistoon pääsee myös Kuhmo - Valtimo maantieltä (no 5284) Käärmesärkän ja Urpovaaran pysäköintialueilta, joilta on viitoitetut polut Hiidenportille.
Pysäköinti
- Palolammen pysäköintialue, Hiidenportintie 86, 88600 Sotkamo
- Palolammen opastuspaikan koordinaatit:
ETRS-TM35FIN P: 7087669m I: 597967m, WGS84 lat: 63° 54.1433' lon: 28° 59.7725'
Koordinaatit
Välineet ja varusteet
Säätilaan sopiva vaatetus. Tukevat lenkkarit tai vaelluskengät.
Säätiedot reitin lähtöpisteessä
Tilastot
- 3 Reitin kohteet
- 3 Reitin kohteet
Kysymyksiä ja vastauksia
Onko sinulla kysyttävää tästä sisällöstä?
Arvostelut
Arvioimalla autat muita!
Kävijöiden kuvia